Lowell Analyysi 1/2026
Yritysten ja kuluttajien maksukäyttäytymisessä näkyy selkeitä muutoksia
Tuoreen Lowell Analyysin (1/2026) mukaan kuluttajien ja yritysten velkaantuminen jatkoi kasvuaan vuonna 2025, ja talouden epävarma toimintaympäristö näkyy yhä selkeämmin maksukäyttäytymisessä. Vaikka maksaminen on kokonaisuutena pysynyt melko vakaana, taustalla velkamäärät kasvavat ja maksuhaasteet pitkittyvät sekä kotitalouksissa että yrityksissä. Samalla oikea-aikaiset laskutus- ja perintätoimenpiteet korostuvat entistä tärkeämpinä keinoina turvata kassankiertoa ja liiketoiminnan ennustettavuutta.
Kuluttajien kokonaisvelkamäärä on kasvanut voimakkaasti viimeisten vuosien aikana, vaikka velkojen kappalemäärä on monissa segmenteissä laskenut. Tämä kertoo yksittäisten velkojen keskikoon kasvusta ja siitä, että maksuvaikeudet ovat aiempaa pitkäkestoisempia. Erityisesti työikäiset 25–44-vuotiaat painottuvat uusissa perintätapauksissa, mutta myös nuorimmissa ikäryhmissä sekä yli 60-vuotiailla maksukyky on heikentynyt. Velkajärjestelyihin hakeudutaan entistä useammin, mikä viestii siitä, etteivät lyhytaikaiset ratkaisut enää riitä yhä useamman kotitalouden tilanteessa. Positiivisen luottotietorekisterin laajeneminen vuonna 2026 tuo tulevaisuudessa paremmat edellytykset ylivelkaantumisen ehkäisyyn ja vastuullisen luotonannon vahvistamiseen.
Myös yrityskenttä elää haastavaa aikaa. Yritysvelkojen euromääräinen kasvu on jatkunut, vaikka tapausten lukumäärä on hieman laskenut. Tämä tarkoittaa keskimääräisten saatavien koon kasvua ja lisääntyneitä riskejä. Konkurssien määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisten viiden vuoden aikana, ja myös yrityssaneeraukset ovat yleistyneet, kun yhä useampi yritys etsii vaihtoehtoja konkurssille. Yritysten maksuvalmius vaihtelee, ja maksuviiveet ovat olleet selvästi kasvussa erityisesti vuoden 2025 loppupuolella.
Lowell Analyysi osoittaa, että laskutuskanavan valinnalla ja toimenpiteiden ajoituksella on merkittävä vaikutus maksukäyttäytymiseen. E-laskut johtavat harvemmin maksuviiveisiin kuin paperi- tai sähköpostilaskut, ja suuri osa perintään tai muistutukseen edenneistä laskuista on ollut paperilaskuja. Lisäksi saatavat maksetaan huomattavasti nopeammin, kun ne siirretään perintään mahdollisimman pian eräpäivän jälkeen. Oikea-aikainen ja asiakaslähtöinen toiminta parantaa maksuhalukkuutta ja tukee sujuvaa kassankiertoa.
Muuttuva taloustilanne korostaa kokonaisvaltaisen luotonhallinnan merkitystä. Ajantasainen tieto asiakkaiden maksukyvystä, toimivat digitaaliset kanavat ja ennakoiva saatavien hallinta auttavat yrityksiä pienentämään luottoriskejä ja rakentamaan kestävää liiketoimintaa myös epävarmassa toimintaympäristössä. Lowellin analyysiin perustuvat havainnot tarjoavat yrityksille arvokasta näkemystä maksukäyttäytymisen muutoksista jo ennen kuin haasteet näkyvät julkisissa maksuhäiriömerkinnöissä – ja mahdollistavat paremman varautumisen tulevaan.
Haluatko syventyä tarkemmin havaintoihin ja dataan?