Aikuisten heikko talouslukutaito jää liian usein vähälle huomiolle
Suomalaisten puutteellisiin taloustaitoihin ja ylivelkaantumiseen puututaan nyt kansallisilla hankkeilla. Suomessa on viime vuodet lisätty nuorten talousopetusta, mutta kulutusiässä olevien aikuisten taloudellisen lukutaidon preppaus on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Yli 400 000 maksuhäiriömerkintää ja ylivelkaantuminen herättävät huolta suomalaisten aikuisten talousosaamisesta.
Keskustelu puutteellisesta talousosaamisesta keskittyy yleensä nuoriin. Aikuisten taloustaidot jäävätkin usein huomioimatta
– Yleensä tutkimuksissa keskitytään nuoriin, vaikka myös muiden väestöryhmien osaamisessa on puutteita, myöntää Pellervon Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja, pankki- ja vakuutustoiminnan dosentti Olli-Pekka Ruuskanen.
Aikuisten taloudellista osaamista tutkittu vähän
Osa suomalaisista kerryttää säästöjä, mutta osa kuluttaa jatkuvasti yli varojensa. Silti suomalaisten aikuisten talousosaamisesta on tehty vain yksi koko maan kattava selvitys. Ruuskanen ja Vaasan yliopiston taloustieteen professori Panu Kalmi tutkivat vuonna 2016 suomalaisten taloudellista lukutaitoa. Suomalaiset pärjäsivät tutkimuksessa verrattain hyvin, mutta erojakin löytyi.
Suomalaiset pärjäsivät tutkimuksessa verrattain hyvin, mutta erojakin löytyi.
Yksi erityisryhmä ovat Ruuskasen mukaan ikääntyneet. Heidän kohdallaan kyse on useimmiten muita heikommista mahdollisuuksista käyttää palveluita.
– Finanssialan vapautuminen on tuonut markkinoille uusia toimijoita, jotka ovat ikääntyneille vieraita. Vanhusväestö ei pysy toimintaympäristön muutosten mukana. Lisäksi heille saatetaan myydä tuotteita, jotka eivät sovellu heille. Tämä näkyy lisääntyneinä yhteydenottoina vakuutus- ja rahoitusneuvontaan.
Muutoin aikuisväestön taloushaasteet ja ylivelkaantuminen ovat yhteydessä alhaiseen koulutukseen ja ongelmiin elämänhallinnassa.
– Valitettavasti ongelmat kasaantuvat. Ylivelkaantumiseen saattaa liittyä peliongelmia, syrjäytymistä tai työttömyyttä. Eroja on paitsi ihmisten ymmärryksessä omasta taloudestaan, myös siinä, kuinka pahaksi taloudellinen tilanne voi päästä.
Taloudellisessa lukutaidossa yhdistyvät tieto ja asenne.
Taloudellista osaamista lisätään eri toimijoiden aktiivisuudella
Taloustaidot ovat monen asian summa, johon vaikuttaa etenkin kansalaisen taloudellinen lukutaito, eli se, miten hän osaa tehdä järkeviä taloudellisia päätöksiä ja saavuttaa niiden avulla taloudellista hyvinvointia.
Taloustaitojen lisäämiseen tähtäävissä toimenpiteissä pyrkivissä toimissa on perinteisesti keskitytty lapsiin ja nuoriin. Puhutaan kotona saatujen mallien merkityksestä myöhempään elämään sekä vanhempien koulutus- ja tulotason periytymisestä. Korrelaatio on Ruuskasen mukaan verrattain vahva ja voi johtaa epätasa-arvoisiin mahdollisuuksiin huolehtia omista raha-asioistaan.
– Taloudellista lukutaitoa ei paranneta pelkästään tietoa lisäämällä. Yhtä tärkeää on vaikuttaa asenteisiin, vaikka se onkin vaikeampaa.
Talousosaaminen perustuu omien taitojen, asenteiden, tietopohjan ja käyttäytymisen yhdistelmään: Kun kuluttaja tuntee talouden ilmiöt koroista riskeihin, puhutaan taloudellisesta tietämyksestä. Asenteet sen sijaan muokkaavat kykyä säästäväisyyteen, käyttäytyminen puolestaan sitä, kuinka harjaantunut henkilö on esimerkiksi budjetoimaan talouttaan ja lukemaan sopimusten ehtoja. Näin määrittelee taloudellisen lukutaidon taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD.
Niinkin arkinen asia kuin maksaminen muuttuu vauhdilla näkymättömäksi.
Perinteisen rahan väheneminen haastaa taloustaidot
Perheiden välisiä eroja taloustaidoissa paikataan osaltaan kouluopetuksessa. Ruuskanen kuitenkin huomauttaa, että taloustaitoja opetetaan yleensä yhteiskuntaopissa eivätkä opettajat ole välttämättä saaneet taloustieteellistä täydennyskoulutusta.
Myös talouden muutokset kuluttajan elämässä tapahtuvat nopeasti. Niinkin arkinen asia kuin maksaminen on muuttumassa vauhdilla näkymättömäksi.
Koulun rinnalle tarvitaan Ruuskasen mielestä muiden toimijoiden palveluita ja uusia sovelluksia. Siinä missä kouluopetus lisää tietoa, finanssialan ja kolmannen sektorin toimijat voivat ohjata ihmisiä entistä kestävämpään taloudelliseen käyttäytymiseen. Useita eri toimijoita ja niiden välistä yhteistyötä tarvitaan.
Osaltaan digitalisoituminen voi parantaa taloudellista lukutaitoa.
Muuttuva toimintaympäristö luo tarvetta uusille palveluille, Ruuskanen sanoo. Pankeilla on jo erilaisia seurantapalveluita ja sovelluksia, joilla voi luokitella ja seurata tuloja ja menoja. Osaltaan digitalisoituminen voikin tukea taloudellista lukutaitoa.
Positiivinen luottorekisteri tuo avoimuutta suomalaisten kokonaisvelkaan
Kouluopetuksen ja finanssialan toimijoiden tarjoaman tuen lisäksi Suomessa valmistellaan parhaillaan kansallisten taloudellisen lukutaidon parantamiseen tähtäävien hankkeiden koordinaatiota. Suomen Pankki on esittänyt talousosaamisen edistämiseksi kansallista strategiaa, jonka tavoitteena on tehdä suomalaisista varsinaisia taloustaitureita.
Oikeusministeriö puolestaan valmistelee positiivisen luottorekisterin käyttöönottoa vuonna 2023. Ruuskasen mukaan rekisteri auttaa puuttumaan ongelmiin aiempaa nopeammin ja ennaltaehkäisemään ylivelkaantumista. Suomessa on oltu hänen mielestään positiivisen luottorekisterin suhteen jälkijunassa. Pullonkaulana on, että maksuhäiriöiden rekisteröitymisessä kestää.
– Jatkuvan seurannan avulla näemme, miten osaaminen kehittyy eri väestöryhmissä, Ruuskanen kommentoi.
Positiivisen luottorekisterin idea on, että kaikki markkinaosapuolet luovuttavat tiedot asiakkaistaan keskusrekisteriin. Potentiaalinen luotonantaja voi tällöin tarkistaa luotonhakijan velkamäärän ennen luottopäätöstä. Kansalaiset voivat tarkistaa omat velkansa myös itse.
– Positiivinen luottotietorekisteri on iso muutos, kun se saadaan käyttöön. Rekisterin myötä saamme tietää suomalaisten kokonaisvelka-asteen, ja jokaisella on mahdollisuus seurata velkaantumistaan. Näin ylivelkaantumista voidaan tarkastella sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla.
Lowell on mukana TAT Talous ja nuoret -organisaation järjestämässä Yrityskylä-toiminnassa. Yrityskylässä lapset ja nuoret pääsevät opettelemaan taloustaitoja.