E-lasku maksetaan tunnollisemmin kuin paperinen
Nykyään lähes joka toinen lasku on e-lasku, ilmenee tuoreesta Lowell Analyysista. Siirtyminen e-laskun käyttämiseen on etu kuluttajalle ja yritykselle. Sähköinen lasku menee myös suurella varmuudella perille.
Syksyn 2019 Lowell Analyysista ilmenee, että paperinen lasku on edelleen yleisin tapa vastaanottaa lasku, mutta e-lasku kasvattaa yhä suosiotaan. Tällä hetkellä reilut 40 %:ia kuluttajista (42 %) vastaanottaa laskut sähköisesti. E-laskun suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Kasvuvauhti on tosin hidastunut: Tammi-kesäkuussa 2019 e-laskun suosio kasvoi 0,5 %. Vastaavaan aikaan vuonna 2018 kasvua oli 3 %.
– Vaikea arvioida, miksi kasvu on hidastunut. E-laskusta on kuitenkin runsaasti hyötyä niin kuluttajalle kuin yritykselle, kertoo Lowellin Elina Mikkola.
Vuoden 2018 alusta alkaen yhteensä 6%:ia kuluttajista on siirtynyt vastaanottamaan e-laskuja paperilaskujen sijaan.
E-lasku on helppo muistaa
Paperinen vai sähköinen lasku? Laskun tyyppi vaikuttaa myös maksukäyttäytymiseen. Sähköinen lasku maksetaan huomattavasti useammin eräpäivään mennessä kuin paperinen. Jopa 83%:ia maksaa sähköisen laskun ajallaan. Paperinen lasku maksetaan myöhässä kaksi kertaa todennäköisemmin kuin e-lasku. Jopa 35 %:ia kuluttajista maksaa paperisen laskun myöhässä.
– Paperilasku ei muistuta itsestään, sanoo Mikkola.
– Paperinen lasku kannattaa maksaa heti kun se saapuu. Muuten se unohtuu pöydälle tai muiden kotona pyörivien paperien väliin.
83% kuluttajista maksaa sähköisen laskun eräpäivään mennessä.
Verkkopankki ilmoittaa ja muistuttaa sinne saapuneista laskuista. Osassa verkkopankkeja on myös mahdollisuus tilata sähköposti- tai tekstiviestimuistutus.
Hyödyistään huolimatta e-lasku voi edelleen tuntua vieraalta. Siirtyminen e-laskuun saatetaan kokea vaivaksi, pohtii Mikkola. Joku voi olla tottunut arkistoimaan laskunsa perinteiseen mappiin, vaikka myös verkkopankki säilyttää laskut.
E-lasku saapuu käytännössä aina oikeaan osoitteeseen. Laskun vastaanottajalle e-lasku lisää myös oikeusturvaa. Lisäksi laskun sisällön voi helposti tarkistaa verkkopankista.
E-laskulla yritys varmistaa kassavirran
E-laskulla on ainakin kaksi selkeää hyötyä yritykselle: Ensinnäkin lasku saavuttaa kuluttajan nopeammin ja varmemmin. Toisekseen sähköinen lasku tulee myös maksetuksi todennäköisemmin kuin paperilla lähetettävä lasku.
Etua tuo myös se, että yritys voi tarkistaa, onko e-lasku saapunut kuluttajan verkkopankkiin. Paperinen lasku voi kadota postissa tai harvoissa tilanteissa päätyä jopa väärälle vastaanottajalle.
E-lasku on varmin tapa saada lasku perille. Aivan kaikissa tapauksissa sähköinen toimitustapa ei kuitenkaan vielä ole mahdollista.
– Tällä hetkellä maksuvaatimuksia ei voi lähettää e-laskuna. Toivottavasti lainsäätäjät heräävät digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin myös tämän osalta, huomauttaa Mikkola.
Lowell teettää analyysin vuosittain. Analyysi perustuu Lowellin omaan tietokantaan ja siinä esitetyt tilastot kuvaavat kuluttaja-asiakkaiden maksukäyttäytymisen muutosta Lowellilla. Analyysissä on kuvattu kuluttajan maksamista ennen ja jälkeen laskun erääntymisen. Ennen erääntymistä on tarkasteltu laskutuskanavan vaikutusta laskun maksamiseen.