Professori: Perintä on välttämättömyys terveille luottomarkkinoille
Perintä on tärkeä tekijä terveiden luottomarkkinoiden ylläpitämisessä ja talouden kasvussa - erityisesti korkean inflaation aikana, sanoo Aarhusin yliopiston taloustieteen professori Carsten Tanggaard.
Korot, työllisyys ja julkinen talous. Nämä ovat usein mainittuja tekijöitä, kun puhutaan siitä, mikä vaikuttaa talouteen.
Yksi usein unohdettu tekijä on perintä ja sen vaikutus luottomarkkinoihin. Aarhusin yliopiston taloustieteen professori Carsten Tanggaard painottaa, että erityisesti velkojen perintä on talouden kannalta välttämätöntä.
Perinnän ja luotonannon välinen yhteys on oleellinen tehokkaiden luottomarkkinoiden kannalta, ja niillä on viime kädessä suuri vaikutus koko Pohjoismaiden talouteen. Perinnällä on merkittävä rooli makrotaloudessa, Tanggaard tiivistää
Terveiden ja toimivien luottomarkkinoiden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että lainatut rahat maksetaan takaisin sovitusti.
Samalla professori toteaa, että luottohistorian ja kuluttajia koskevan datan tarkkaily ovat tärkeitä välineitä terveiden luottomarkkinoiden rakentamisessa.
– Perintä on tärkeää luotonannon kannalta ja luotonanto on tärkeää talouden kannalta. Nämä kaksi liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Luotonantajilla on oltava käsitys ihmisten luottohistoriasta. Terveiden ja toimivien luottomarkkinoiden kannalta on ratkaisevaa, että lainarahat maksetaan takaisin sovitusti, täsmentää Tanggaard.
Carsten Tanggaard korostaa perinnän roolia talouden kasvussa ja luottomarkkinoiden tehokkuudessa
Inflaation aikana ammatillisella perinnällä merkittävä rooli
Inflaation ja esimerkiksi elintarvikkeiden sekä energiatuotteiden hintojen noustessa kuluttajien voi olla vaikeampi maksaa velkojaan.
Jos inflaatio vaikeuttaa velkojen perintää, luottomarkkinat jäätyvät.
Carsten Tanggaard toteaa, että tällaisissa tilanteissa perintätoimistoilla on yksiselitteinen rooli velan perimisessä ja rahojen palauttamisessa takaisin yritysten kassaan. Korkean inflaation ja luotonannon ongelma on, että se kiristää taloutta ja lainanottajilla voi olla ongelmia velanhoidossa. Perintätoimistoilla on osaamista tukea maksujärjestelyissä, Tanggaard toteaa.
Tangaardin mukaan perinnän ja luottomarkkinoiden linkki inflaatiotilanteessa on ilmeinen.
Jos inflaatio vaikeuttaa velkojen perintää, luottomarkkinat jäätyvät. Silloin luotonsaanti vaikeutuu ja korot nousevat, mikä puolestaan vaikuttaa koko yhteiskunnan toimintaan.