Sähköinen laskutus on lomalla huoleton valinta
E-laskut maksetaan selvästi varmemmin ajallaan kuin paperiset tai sähköpostiin saapuneet laskut. Jos laskusi tuppaavat unohtumaan tai maksaminen venyy, valitse maksutavaksi e-lasku. E-lasku varmistaa, etteivät maksut jää viipymään lomareissujenkaan aikana.
Loman kuuluu rikkoa arjen rutiinit, kun elämä siirtyy mökille tai lomamatkan aika koittaa. Samalla kasvaa riski, että paperilaskut hukkuvat muun postin joukkoon tai unohtuvat tietokoneen viereen odottamaan maksamista. Lomaa vasten kannattaakin muuttaa e-laskuiksi kaikki laskut, joiden kohdalla se on mahdollista.
E-lasku helpottaa laskujen hoitamista erityisesti silloin, kun ollaan pois toimistolta. Laskut näkyvät verkko- ja mobiilipankissa, ja niistä saa ilmoituksen omaan sähköpostiin tai puhelimeen. Tarvittaessa maksut voi hyväksyä ja ajastaa automaattisiksi veloituksiksi etukäteen.
Finanssiala ry:n tietojen mukaan jo liki kaikki suomalaiset maksavat laskunsa pääosin verkossa, ja heistä kolme neljännestä saa e-laskuja suoraan verkkopankkiinsa. E-laskupalveluiden käyttöä ovat lisänneet eniten 18–44-vuotiaat verkkopankkimaksajat.
Yrityslaskutuksessa verkkolaskut ovat jo standardi. Myös maksuhuomautukset ja -vaatimukset ovat siirtymässä sähköisiksi.
E-laskut on helppo hyväksyä mobiilipankissa missä päin maailmaa tahansa.
E-lasku on edullisin vaihtoehto kaikille
Maksuvarmuus on e-laskuilla ylivoimainen: suomalaiset maksavat e-laskut selvästi tunnollisemmin kuin postiluukkuun tai sähköpostiin tulleet laskut. Lowellin selvitysten mukaan kuluttajille toimitetuista paperilaskuista yli neljännes (28 prosenttia) myöhästyy eräpäivästä. E-laskuissa näin käy vain joka kymmenennelle (11 prosenttia).
Lowellin laskutuspalvelussa välitetyistä e-laskuista käytännössä kaikki maksetaan loppuun viimeistään kuukausi eräpäivän jälkeen. Kassa siis kiertää tehokkaasti, eikä saatavien viivästymisestä ehdi kertyä yrityksille kuluja.
Kuluttajankin näkökulmasta e-lasku on paitsi helppo, myös edullinen: kun laskut hoitaa ajallaan, välttyy myös maksumuistutusten huomautuskuluilta.
Kun paperilaskusta siirrytään e-laskuun, ylimääräisiä työvaiheita jää historiaan. Paperilaskua käyttävä laskuttaja tulostaa sähköisessä muodossa olevan aineiston paperille ja lähettää sen asiakkaalle, joka muuttaa sen taas maksaessaan sähköiseen muotoon. E-laskulla säästetäänkin siis sekä luontoa että työaikaa.